 |
L'Eglise Aristotelicienne Romaine The Roman and Aristotelic Church
Forum RP de l'Eglise Aristotelicienne du jeu en ligne RR
Forum RP for the Aristotelic Church of the RK online game
 
|
| Voir le sujet précédent :: Voir le sujet suivant |
| Auteur |
Message |
NReis
Inscrit le: 16 Mai 2012
Messages: 2658
Localisation: Chaves - Kingdom of Portugal
|
 Posté le: Mar Avr 21, 2015 6:17 pm Sujet du message: |
 |
|
| Citation: |
Capítulo II – A Revelação
Certo dia, o jovem Aristóteles, com apenas cinco anos, quis sentar-se perto do templo do falso deus Apolo na sua vila de Estagira. O templo localizava-se numa pequena colina na extremidade Este da vila. A criança gostava de observar as altas colunas de pedra branca que se perfilavam de encontro ao azul do céu.
Quando ele se aproximou dos degraus do templo, parou, como se imobilizado por uma força invisível. Sem compreender o que se passava, ele regressou à cidade para chamar a sua mãe, Phaetis, que estava distante dali. Contudo, os seus lábios não produziram qualquer som.
O terror começava a dominar a sua alma, quando o estampido de um trovão retumbou acima do templo do falso deus. Um relâmpago atingiu o seu centro e o templo desmoronou-se aos pés da criança.
Então uma poderosa voz que fazia tremer os céus ressoou no espírito de Aristóteles. Ela disse: “Isto é o que o meu poder reserva aos ídolos que se fazem honrar como deuses. Busca o Deus único, procura a Verdade e a Beleza, porque um dia virá aquele que restaurará tudo.”
Profundamente afectada, a criança caiu no chão, inanimada. Quando os seus olhos se reabriram, ele estava na casa do seu pai e a sua mãe estava ternamente inclinada sobre ele: “Meu filho, que sucedeu? Encontramos-te perto do templo desmoronado, o teu rosto virado para o céu. Jah apareceu-te? Quem destruiu o templo?”
Todavia, a criança não respondeu. Ele permaneceu em silêncio e olhou a sua mãe com os olhos de alguém que vê pela primeira vez. Por fim, ele tomou a palavra: “Minha querida mãe, imploro-te, diz-me: O que é a Verdade?”
A pobre senhora era boa, mas infelizmente a sua alma estava ainda cheia de erros pagãos e ela não soube como responder àquela questão. Ela inclinou-se sobre a testa do seu filho, abraçou-o e fechou-lhe os seus olhos suavemente. “Eu amo-te meu filho, não é isso a única coisa importante? Dorme agora; amanhã o teu pai retorna da guerra e tu deves descansar para o receber dignamente.”
E levantando-se, saiu da sala, com o seu espírito cheio de angústia.
|
_________________
His Excellency NReis Ribeiro de Sousa Coutinho | Archbishop of Braga | Vice-Primate of the Kingdom of Portugal | General Secretary of the Roman Registers | Writer of the Saint Office | Translator on Villa San Loyats
Diploma Curso Professoral
Dernière édition par NReis le Dim Déc 17, 2017 5:12 pm; édité 2 fois |
|
| Revenir en haut de page |
|
 |
hull
Cardinal
Inscrit le: 11 Mai 2009
Messages: 9180
Localisation: Dans les Cieux
|
| Posté le: Mer Mar 16, 2016 10:42 pm Sujet du message: |
|
|
| Citation: |
Życie Arystotelesa, Rozdział II - «Gdzie Najwyższy zsyła mu Swoje przymierze».
Pewnego dnia Arystoteles, w wieku pięciu lat, chciał posiedzieć obok świątyni (fałszywego) boga Apollo w jego rodzinnym mieście Stagira. Świątynia owa stała na niewielkim wzniesieniu, na wschodnim krańcu miasta. Chłopiec lubił oglądać jej wysokie kolumny z białego kamienia, stojące w błękicie nieba.
Tak więc zbliżył się do świątyni, ale jego kroki zatrzymała jakaś niewidzialna siła. Nie rozumiejąc, co się dzieje, zawrócił do miasta, aby pomówić z Phaetis, swoją matką, stojącą w pewnej odległości. Lecz usta jego nie wyraziły żadnego dźwięku. Strach przeszył jego duszę gdy grzmot zahuczał powyżej świątyni (fałszywego) boga. Piorun uderzył w sam jej środek i zawaliła się ona u stóp dziecka. Następnie, głos nieba rozległ się sięgając jego serca, powiedział:
«Taka jest moja moc wobec bożków, które uznawane są jako bogowie. Zobaczysz jednego Boga, będziesz poszukiwał prawdy i piękna, a później nadejdzie dzień, kiedy wszystko zostanie przywrócone».
Przerażone dziecko straciło przytomność. Gdy otworzyło oczy, było w domu swojego ojca, gdy matka pochyliła się nad nim czule:
«Co się stało moje dziecko? Znaleźliśmy ciebie w pobliżu zawalonej świątyni leżącego z twarzą ku niebu. Czy Bóg się tobie objawił? Kto zniszczył świątynię?»
Ale dziecko nie odpowiedziało. Milczało i patrzyło na matkę oczami kogoś, kto nigdy nie widział.
W końcu powiedziało:
«Matko kochana, błagam, powiedz mi: Co to jest Prawdą?».
Biedna kobieta była dobra, ale niestety jej umysł wciąż zapełniony był pogańskimi błędami, nie mogła więc odpowiedzieć na te pytanie. Pochyliła się czuło nad synem, uściskała go i zamknęła spokojnie oczy.
«Kocham Cię mój synu, i czy nie tylko to jest teraz ważne? Śpij, bo jutro twój ojciec wraca z wojny, a my musimy odpocząć, by godnie go przyjąć».
Tak wstała i wyszła z pokoju, z umysłem pełnym niepokoju.
|
_________________
 |
|
| Revenir en haut de page |
|
|
juhana
Inscrit le: 21 Aoû 2010
Messages: 335
Localisation: Turku, Suomen herttuakunta
|
| Posté le: Mer Nov 22, 2017 6:16 pm Sujet du message: |
|
|
| Citation: | 
Kappale II - Paljastus
Eräänä päivänä nuori Aristoteles, vain viisivuotias, halusi istua lähellä epäjumala Apollon temppeliä kotikylässään Stageirassa. Temppeli oli pienellä kukkulalla kaupungin päädyssä. Lapsi piti korkeiden, valkoisten taivaita leikkaavien kivipylväiden katselemisesta.
Hänen lähestyessään temppelin portaita, hän pysähtyi kuin näkymättömän voiman pysäyttämänä. Ymmärtämättä mitä tapahtui, hän kääntyi kohti kaupunkia kutsuakseen äitiään, Phaestista, joka oli lyhyen matkan päässä. Hänen huuliltaan ei kuitenkaan lähtenyt ääntä.
Kauhu valtasi hänen sielunsa, ja sitten ukkonen jyrisi epäjumalan temppelin yllä. Salama iski sen keskelle ja temppeli romahti lapsen jalkoihin.
Sitten voimakas ääni, joka sai taivaat värisemään, kaikui Aristoteleen sydämessä. Se sanoi:”Tämä on mitä voimani tekee niille, joita kunnioitetaan jumalina. Etsi yhtä ainoaa Jumalaa, etsi Totuutta ja Kauneutta, ja silloin koittaa päivä, joilloin kaikki on palautettu."
Syvästi ahdistuneena lapsu lankesi maahan elottomana. Kun hän jälleen avasi silmänsä, hän oli isänsä talossa, ja hänen äitinsä nojasi häneen helläsi: "Lapseni, mitä tapahtui? Löysimme sinut läheltä romahtanutta temppeliä, kasvosi kääntyneinä kohti taivasta. Näyttäytyikö Jumala sinulle? Kuka tuhosi temppelin?"
Lapsi ei kuitenkaan vastannut. Hän pysyi vaiti ja katseli äitinsä silmiä kuin olisi nähnyt ne ensimmäistä kertaa.
Viimein hän sanoi: "Rakas äitini, kerro minulle: Mitä on Totuus?"
Köyhä nainen oli hyvä, mutta valitettavasti hänen sielunsa oli vielä täynnä pakanallisia ajatuksia, eikä hän tiennyt miten vastata tähän kysymykseen. Hän nojasi poikansa otsaan, syleili häntä ja sulki silmänsä.
"Rakastan sinua, poikani, eikö se ole ainoa asia, jolla on väliä? Nuku nyt; Huomenna isäsi palaa sodasta ja sinun on levättävä jotta voisit ottaa hänet vastaan kunnolla."
Ja sitten hän nousi ja lähti huoneesta henki täynnä ahdistusta. |
_________________
  |
|
| Revenir en haut de page |
|
|
|
|
Vous ne pouvez pas poster de nouveaux sujets dans ce forum
Vous ne pouvez pas répondre aux sujets dans ce forum
Vous ne pouvez pas éditer vos messages dans ce forum
Vous ne pouvez pas supprimer vos messages dans ce forum
Vous ne pouvez pas voter dans les sondages de ce forum
|
|
FAQ
Rechercher
Liste des Membres
Groupes d'utilisateurs
S'enregistrer
Profil
Se connecter pour vérifier ses messages privés
Connexion
