 |
L'Eglise Aristotelicienne Romaine The Roman and Aristotelic Church
Forum RP de l'Eglise Aristotelicienne du jeu en ligne RR
Forum RP for the Aristotelic Church of the RK online game
 
|
| Voir le sujet précédent :: Voir le sujet suivant |
| Auteur |
Message |
Kalixtus
Cardinal
Inscrit le: 24 Fév 2013
Messages: 12878
Localisation: Roma, Palazzo Doria-Pamphilj
|
 Posté le: Sam Juin 10, 2023 1:45 am Sujet du message: [FIN] Hyveiden kirja - Pimennyksen - |
 |
|
| Citation: | 
Hyveiden kirja
Kirja 1. Aristoteelinen myytti
|
_________________
Dernière édition par Kalixtus le Sam Juin 10, 2023 1:55 am; édité 1 fois |
|
| Revenir en haut de page |
|
 |
Kalixtus
Cardinal
Inscrit le: 24 Fév 2013
Messages: 12878
Localisation: Roma, Palazzo Doria-Pamphilj
|
| Posté le: Sam Juin 10, 2023 1:48 am Sujet du message: |
|
|
| Citation: |
Pimennyksen kirja
Kappale 1 - « Kuu »
1 Historia, josta minä kerron teille, saattaa vaikuttaa yllättävältä, mutta kun olet lukenut sen, tiedät, että se sisältää paljon totuutta.
2 Eräänä päivänä, jolloin sää oli kaunis, kävelin koirani kanssa pitkin pieniä polkuja peltojen välillä. Olin juuri syönyt ja halusin itselleni pienen, miellyttävän nurkan, jossa voisin ottaa nokoset. Tällä toukokuisella iltapäivällä taivas oli puhtaan sininen ja pilvetön. Linnut lauloivat ja koirani kulki maissin seassa, jahdaten itseään paljon nopeampia pikkueläimiä. Se haukkui mahtavasti ja iloisesti, vaikka oli hävinyt kisan jo etukäteen.
3 Päivä tuntui kauniilta, mutta kuun läsnäolo taivaalla koko päivän huolestutti minua. Vaikka aurinko oli paikka, jonne oli tarkoitus sijoittaa hyveelliset heidän tuomionsa jälkeen, kuu oli syntisten piinan paikka. Ensimmäinen oli nimeltään paratiisi, kun taas toinen oli helvetti. Näiden molempien jumalallisten tähtien paistaminen koko päivän ajan saattoi vain ennakoida suuria onnettomuuksia.
4 Kumarruin ihailemaan pieniä niityn kukkia, kun äkillinen pimeys esti minua näkemästä sitä. Pimeys, kysyin itseltäni. Miten voi olla pimeää, kun on kaunis päivä ja aurinko on korkealla. Nostin katseeni taivaalle ja minut valtasi kauhu: kuu peitti nyt auringon, estäen jumalallisen valon, elämän lähteen, pääsemästä maan pinnalle. Vain pieni tulenvärinen sädekehä todisti päivän tähden olemassaolon.
5 Koirani lopetti haukkumisen. Sanoin itselleni, yrittäen siten rauhoittua, että se oli vain yksi niistä säännöllinen kosminen tapahtuma, joista vanhat pitävät kirjaa, joka olisi pian valmis. Mutta en ollut vakuuttunut siitä. Sädekehä antoi auringonpimennykselle ahdistavan ilmapiirin. Mutta jopa tämä päättyisi kadoten, kun kuu sai lopetettua auringon valloittamisen. Se kattoi taivaan kuin muste. Jopa tähdet väistyivät tätä outoa pimennystä. Tällä hetkellä kuu päätti rikkoa fysiikan sääntöjä.
6 Tämän pimeyden levyn keskustassa väripisteet olivat leijuvia, kuin lintujen kierto taivalla. Ne näyttivät taistelevan toistensa kanssa, sekoittuen toisiinsa eroten sitten äkillisesti. Malvanvärinen heitettiin kohti sinistä, joka väisti turkoosia, kun taas sininen pakeni punaista, itse hyökäten keltaisen kimppuun. Sitten täplät rauhoitti kirmailunsa. En voinut lopettaa kuun katselua yläpuolellani, jossa näin, kun värit jaettiin yön tähden pinnalle, lopulta luoden yhtenäisen kokonaisuuden.
7 Täten ne pysähtyivät koko ikuisuudeksi, kun taas koirani valitti ja kätkeytyi maissipeltoon. Sitten värien täplät ilmestyivät kuusta, kuin neliöt jousipyssyn vetäminä. Oli kuin kuusi valon sädettä olisivat raapineet taivasta pitkillä, värillisillä kynsillä. Värit liittyivät todelliseksi sateenkaareksi, joka putosi jaloilleni. Näin edessäni juovikkaan värien sillan, joka pituus yltti kuusta minuun.
8 Silloin katsoin sitä ja näin, että värien silta pudotti todellista valkoista valoa. Katsoin sitten jalkojani ja näin, että ne oli siroteltu samalla pehmeällä, maitomaisella valolla. Kuusi sädettä, jotka olivat yhdistettyinä koko sillan pituudelta, tulivat loppuihinsa liittyäkseen samaan valkoisuuteen.
9 Vaikka olin sanoinkuvaamattomassa ahdistuksessa, päätin asettaa jalkani tälle kuun sateenkaarelle.
Sypous
|
_________________
|
|
| Revenir en haut de page |
|
|
Kalixtus
Cardinal
Inscrit le: 24 Fév 2013
Messages: 12878
Localisation: Roma, Palazzo Doria-Pamphilj
|
| Posté le: Sam Juin 10, 2023 1:48 am Sujet du message: |
|
|
| Citation: |
Pimennyksen kirja
Kappale 2 - « Sumu »
1 Niinpä kävelin kuuden värin raidoittamalla sillalla kohti Kuuta, sen määränpäätä, alla musteisen pimeän, tyhjän taivaan, josta ei näkynyt lainkaan tähtiä. Matka tuntui minusta kestävän ikuisuuden. Mutta, katsellessani epätoivoisena kuljettavaa matkaa, menetin tasapainon. Nimittäin värien, joista silta koostui, siteet sekoittuivat yhdeksi valkoiseksi valoksi. Silta, joka oli nyt kuin vettä, putosi kuun pinnalle. Kaaduin säälittävästi maahan ja nousin nopeasti ja harjasin pölyt vaatteistani.
2 Näin kelmeän sumun roikkuvan ympärilläni. Sää oli kuuma ja kostea tässä tiiviissä ja hengityskelvottomassa ilmassa. Yritin edetä, mutta liikkeeni olivat hitaita ja hankalia, koska suuri määrä sumua tuntui takertuvan vartalooni. Jalkani upposivat syvälle pehmeään maahan. Toivon tuulen nousevan ja hajoittavan tämän kermaisen sumun. Mutta tämä paikka antoi sellaisen vaikutelman, ettei vähäistäkään tuulta ollut tiedossa sitten aikain alun. Sama kostea ilmapiiri oli hallinnut siitä lähtien. Uskoin itseni hautaan.
3 Sillä hetkellä, pitkä kieli kietoutui rintani ympärille. Pelosta halvaantuneena jähmetyin siihen asentoon. Katsellen ympärilleni pystyin viimein erottamaan muotoja. Niitä oli lukemattomia ja ne muistuttivat hieman ihmistä. Yksi niistä, kooltaan jättiläismäinen, veti itsensä lähelle minua ja se oli niin ruma, etten voi sitä kuvailla. Se oli täysin alasti, sillä oli sileä iho, hien peitossa, sekä kaarevat jalat, joiden välissä miehisten ominaisuuksien jäänteet, ilman säädyllisyyttä. Huomasin myös, että sen rinta kantoi naisellisia ominaisuuksia. Toivoin löytäväni ihmisen kasvot, mutta niiden tilalla oli käärmemmäinen suu, joista lähti pitkä kieli vasemmalla puolelleni.
4 Hirviö sanoi minulle: "Minä olen Asmodeus, Himon ruhtinas. Rafaella, Vakaumuksen arkkienkeli, on vastustajani. Ne, jotka ottavat ilon lihan vääristä asiosta, tulevat liittymään kirottujeni riveihin." En tiennyt, mitä sanoa niin kamalalle olennolle, mutta se ei odottanutkaan vastausta ja jätti minut. Silloin näin pitkän, tiheään sumuun kaivetun käytävän. Aloin kulkea sitä pitkin, pyrkien välttelemään näitä himokkaita eläimiä. Maa oli yhä vähemmän tahmea ja siitä tuli hiekkainen. Kelmeä vaalea väri antoi pikku hiljaa paikkansa tummalle turkoosille.
5 Määrittelemättömän ajan päätyttyä, pääsin jättiläismäiselle luolalle. Titaaniset pilarit tukivat sen holveja, joita minun oli vaikea erottaa niiden korkeuden vuoksi. Homeeriset mitat täyttävä järvi vei kaiken mahdollisen tlan. Neste, joka ei aaltoillut, säteili tumman turkoosia väriä, joka levisi kiville sen ympärillä. En ollut enää niin yllättynyt, kun kivistä, joita oli kasattu kaikkialle järven rannalle, alkoi nousta hämäriä hahmoja. Niiden liikkeet olivat hitaita, hankalia ja merkityksettömiä.
6 Ne näyttivät joutuvan tekemään yli-inhimillisiä ponnisteluja siirtyäkseen ollenkaan. Kuulin niiden kaikkien valittavan tilaansa. Sillä hetkellä, osa järven nesteestä nousi sen pinnalta. Valtava otus, jolla oli hilseilevä iho ja pitkä liskon pyrstö syntyi nesteestä. Valtavan leuan tukemat kaksi pientä smaragdista silmää kiinnittyivät minuun. Se sanoi: "Minä olen Belial, Ylpeyden ruhtinas. Uriel, Anteliaisuuden arkkienkeli, on vastustajani. Ne, jotka uskovat pystyvänsä elämään yhteisön ulkopuolella tai saavuttamaan jumalallisen aseman, tulevat liittymään minun kirottujeni riveihin."
Sypous
|
_________________
|
|
| Revenir en haut de page |
|
|
Kalixtus
Cardinal
Inscrit le: 24 Fév 2013
Messages: 12878
Localisation: Roma, Palazzo Doria-Pamphilj
|
| Posté le: Sam Juin 10, 2023 1:49 am Sujet du message: |
|
|
| Citation: |
Pimennyksen kirja
Kappale 3 - « Tasanko »
1 Belial kääntyi takaisin ja upposi seisovaan turkoosiin veteen, joka palasi huolestuttavan sileäksi. Silloin huomasin pienen veneen rannalla. Miten olin voinut olla huomaamatta sitä aiemmin? Otin sen, enkä nähnyt yhtään amorfista olentoa, joka olisi vastustanut sitä. Soutelin sitten tuntikausia, jättimäiset kalliopilarit seurasivat toisiaan, yksi toisensa jälkeen. Etenin yhä nopeammin, mutta ilo, jonka tämä minulle aiheutti, vaihtui nopeasti kauhuksi, kun tajusin, että se johtui vain siitä, että olin joutunut pyörteeseen. Koska en pystynyt vetäytymään siitä, putosin sitten tämän aukon pohjan läpi.
2 Kun heräsin, ruumiini kipeänä ja kipeänä, näin ympärilläni pimeän käytävän. Maata peitti pehmeä, kuuma kangas, jonka violetti väri oli hyvin samankaltainen kuin seinien muodostamat ametistit. Päätin seurata tätä outoa polkua. Koko matkani ajan huomasin jättimäisiä kulta-, hopea- ja jalokivikasoja pitkin seiniä. Herkulliset lihat antoivat käytävälle ruokahalua lisääviä tuoksuja. Miehet ja naiset, joilla oli upeat vartalot, esiintyivät edessäni. Mutta erityisesti näin monia muita, alennettuja ihmisiä, joiden silmät ahmivat tätä mahtavaa ylellisyyttä.
3 Ihmettelin, miksi he eivät ottaneet sitä, mitä heille tarjottiin, mutta pian ymmärsin. Eräs kadotetuista otti kultarahan, mutta pudotti sen nopeasti, tuskan ulvoen. Nämä kirotut sielut oli tuomittu himoitsemaan tällaista ylellisyyttä ilman, että he voisivat koskaan hyötyä siitä. Tässä vaiheessa kuulin siipien kohinaa ja näin edessäni suuren kokoisen olennon, jolla oli lepakon suuret siivet ja ametistin värinen iho. Se sanoi minulle: "Minä olen Saatana, halujen ruhtinas. Mikael, oikeuden arkkienkeli, on vastakohtani. Ne, jotka haluavat hyötyä toisille myönnetyistä oikeista palkinnoista tai jotka himoitsevat lähimmäistensä tavaroita tai onnea, tulevat liittymään kadotettujeni riveihin."
4 Sitten, ilman mitään muuta lisättävää, Saatana lähti jälleen matkaan. Aloitin näin jälleen kävelyni kohti käytävän loppua, jonka lopulta löysin. Uloskäynti oli pieni aukko, jonka peitti musta kivikonsoli, johon oli kaiverrettu kalloja. Epäröin astua sisään, mutta muistin, mitä siellä oli takanani, enkä halunnut tehdä itselleni mieli palata sinne. Kuljin siis tämän kaapelin pituisen oven ohi ja löysin itseni kasvotusten tasangon kanssa, joka ulottui äärettömyyteen. Sivuilla näin suuria punaisia vuoria, jotka rajasivat tarkasti tämän laakson rajat.
5 Tämä näky voisi melkein muistuttaa maanpäällistä maisemaa, mutta vuoret ja ruoho olivat veren värisiä. Aurinko paloi juuri tasangon yläpuolella. Se täytti puolet taivaasta ja näytti olevan kiinni kuussa. Se katkesi yhteen tähtikirkkaaseen yöhön, joka tuntui laskevan kaiken painonsa minun päälleni. Huomasin huiman sinisen huipun, joka kohosi keskellä tasankoa ja ulottui aina päivän jättiläistähteen asti. Sen juurelle oli sijoitettu suuri puurakennus. Päätin edetä, jotta voisin liittyä tähän ylöspäin osoittavaan kivisormeen. Mutta puolivälissä ymmärsin, etten pääse sinne asti.
6 Todellakin, sinisen huipun ympärillä, satojen kilometrien matkalla, tuhannet kirotut taistelivat kuin hullut. He eivät tunteneet pienintäkään sääliä toisiaan kohtaan. Kukin piti tilaisuutta hyvänä repiä vastustajansa lihaa. Kun aseet ja nyrkit eivät enää riittäneet, hampaat ottivat vallan. Sitten jättiläismäisestä kahakasta nousi valtava härkä, joka eteni minua kohti. Sen verestävien silmien alla sen sieraimista leimahti liekkejä. Se sanoi minulle: "Minä olen Leviathan, vihan ruhtinas. Gabriel, maltin arkkienkeli, on vastakohtani. Ne, jotka ovat antautuneet toisen vihaamiseen tai jotka kaikin voimin taistelevat tilaansa vastaan, tulevat liittymään kadotettujeni riveihin."
Sypous
|
_________________
|
|
| Revenir en haut de page |
|
|
Kalixtus
Cardinal
Inscrit le: 24 Fév 2013
Messages: 12878
Localisation: Roma, Palazzo Doria-Pamphilj
|
| Posté le: Sam Juin 10, 2023 1:50 am Sujet du message: |
|
|
| Citation: |
Pimennyksen kirja
Kappale 4 - « Käytävät »
1 Silloin Leviathan iski jalallaan veristä ruohoa, ja maahan aukesi kraatteri. Näin kiviportaiden laskeutuvan alas pimeyteen. Rohkeuteeni tarttuen astuin sinne, kun taas prinssi-demoni palasi taisteluun. Laskeuduin portaita alas varovasti, sillä ei ollut valoa, jonka avulla olisin voinut tietää, mihin päin etenin, ja tie tuntui vielä pitkältä. Avukseni liu'utin kättäni pitkin seinää, ja näin kosketuksesta, että portaat oli yksinkertaisesti ja karkeasti kaiverrettu itse maahan.
2 Säikähdin pelosta, kun sormeni koskettivat viskoosia muotoa. Tässä vaiheessa portaikko täyttyi vihertävästä väristä. Käänsin katseeni kohti säikähdykseni aiheuttajaa ja huomasin inhoissani seinän sisällä ryömivän valtavan maanmaton. Se säteili vastenmielisyyttä, aivan kuten samanlaiset tuhannet olennot, jotka myös ryömivät maassa. Aloin saada jonkinlaisen pienen käsityksen kuun toiminnasta, ja mietin, mistä synnistä näissä paikoissa rangaistiin. Sain vastaukseni kierreportaiden alapäässä, jossa oli kymmenen samaan maahan kaivettua galleriaa, jotka olivat näiden häpeällisten, vihertävien, pienten petojen täyttämiä.
3 Kirotut paisuivat, joilla oli paha olla, jotta niiden keho etenisi niin, ja ne saivat kiinni ja söivät ne muut, jotka kulkivat niiden ulottuville. Minut valtasi pahoinvointi, kun uusi käytävä avautui, joka oli tuskin tarpeeksi suuri päästääkseen läpi suurimman valtavista maan matoista. Tämä sanoi minulle: "Olen Azazel, ahneuden ruhtinas. Galadrielle, säästämisen arkkienkeli on vastakohtani. Ne, jotka väärinkäyttävät ensimmäisten tarpeiden nautintoa, joilla ei ole mittaa tarpeista toimeentulonsa turvaamiseksi, tulevat liittymään kirottujeni riveihin."
4 Sitten se lisäsi: "Seuraa minua." Se siirtyi taaksepäin ja jatkoi galleriansa kaivamista. Seurasin sitä useiden kilometrien ajan sen moninkertaisten suunnanmuutosten mukaan. Sitten tunneli johti suureen puuvarastoon. Ymmärsin, että olin kivihuipun juurella. Azazel, joka odotti minua lähellä uloskäyntiä, lähti jälleen kaivamaan uutta tunnelia. Katselin ympärilleni ja huomasin olevani eräänlaisella kukkulalla. Ympärillä oli kuoppa, joka näytti pohjattomalta.
5 Mutta jossain siellä alhaalla oli varmasti pohja, sillä siitä lähti lukuisia raakoja ja teräviä puisia piikkejä, jotka ulottuivat jostain ylöspäin ja tulivat lähes samalle tasolle kuin minä itse. Kirotut oli sijoitettu yläpuolelle. Jopa pystyasennossa heidän täytyi tehdä vaikeita ponnisteluja pysyäkseen ylhäällä eivätkä he pudonneet. Mutta kaikkein oudointa oli, että kukin piti käsivartensa välissä jotakin arvoltaan ja kauneudeltaan vertaansa vailla olevaa aarretta. He pitivät kiinni näistä painavista, kullalla täytetyistä arkuista, näistä suurista pusseista, jotka olivat täynnä korvaamattomia kiviä, aivan kuin heidän henkensä riippuisi niistä.
6 Joskus jokin hieman vähemmän harkittu liike kuin muut sai osan aarteesta putoamaan. Ne, jotka erehtyivät yrittämään saada kadonnutta aarrettaan kiinni, putosivat poikkeuksetta. Kuopasta lähtenyt vaaleankeltainen hohto todisti lukemattomista sinne pudonneista aarteista, jotka kirosivat ylhäällä jäljellä olevia aarteita, joista kukaan ei näyttänyt haluavan päästää karkuun pienintäkään osaa. Jotkut olivat ilmeisesti takertuneet pitkään, sillä niiden jalat olivat surkastuneet. Mutta he eivät todellakaan ajatelleet vähääkään pakenemista, sillä he pelkäsivät antaa kultansa pudota kuoppaan.
7 Silloin näin laskeutuvan alas katosta, vaijeriinsa kiinnitettynä, jättiläismäisen kultahämähäkin, jonka suuret silmät olivat timantteja, joissa oli tuhansia fasetteja. Se saapui lähelleni ja sanoi minulle: Minä olen Beelsebub, ahneuden ruhtinas." Hän sanoi: "Minä olen Beelsebub, ahneuden ruhtinas. Yrjö, ystävyyden arkkienkeli, on vastakohtani. Se, jonka itsekkyyttä vertaa vain sen halveksunta toista kohtaan, tulee liittymään kadotettujeni riveihin." Sitten sanomatta mitään muuta prinssi-demoni kutoi kankaastaan sillan, joka yhdisti pienen saareni ja puisen varastohuoneen reunan.
Sypous
|
_________________
Dernière édition par Kalixtus le Sam Juin 10, 2023 1:54 am; édité 1 fois |
|
| Revenir en haut de page |
|
|
Kalixtus
Cardinal
Inscrit le: 24 Fév 2013
Messages: 12878
Localisation: Roma, Palazzo Doria-Pamphilj
|
| Posté le: Sam Juin 10, 2023 1:51 am Sujet du message: |
|
|
| Citation: |
Pimennyksen kirja
Kappale 5 - « Huippu »
1 Kangassillan päässä oli pieni puinen ovi. Käänsin kahvaa, mutta se ei auennut. Kamppailin sen kanssa pitkän hetken, ennen kuin se lopulta taipui. Tuntui siltä, että oli kulunut ikuisuus siitä, kun sitä oli viimeksi käytetty. Kun ovi oli auki, olin sinisen kivimassan edessä. Kuljin sen läpi ja nostin katseeni. Huippu, jonka olin hetki sitten pystynyt havaitsemaan, osoitti aurinkoon, joka sieltä, missä olin, täytti koko taivaan.
2 Koska en halunnut jäädä ikuisiksi ajoiksi helvettiin, ryhdyin kiipeämään kivihuipulle. Tuntikausia takerruin tavallaan jokaiseen aspergamenttiin ja etenin vain hyvin hitaasti vaikeiden olosuhteiden vuoksi. En ollut ainoa, joka yritti tätä kauheaa nousua. Monet ihmiset kärsivät yhtä paljon kuin minä tästä vaikeasta kokeesta. He huusivat tämän yli-inhimillisen tehtävän edessä, ja jotkut päätyivät luovuttamaan.
3 Nämä eivät enää löytäneet voimia jatkaa ja yrittivät laskeutua uudelleen. Mutta oli vielä vaikeampaa liikkua tähän suuntaan kuin sinisen huipun huipulle. Kaikki ne, jotka olivat näin luopuneet, päättivät lopulta päästää otteensa irti ja putosivat murskautumaan kasaan alhaalla hirvittävän metelin saattelemana. Jokainen putoaminen näytti heikentävän selviytyjien tahtoa, mutta minä takerruin tahtooni ja jatkoin matkaa. Jonkin ajan kuluttua vain minä yksin ponnistelin yhä kiipeääkseni.
4. Kun luulin, että olin saavuttanut oman loppuni, ja lihakseni huusivat, että minun pitäisi lopettaa, näin kalliopaljastuman lähelläni. Ilahtuneena tästä odottamattomasta löydöstä siirryin sinne. Saavuttuani tähän turvapaikkaan päätin vihdoin katsoa kohti maata nähdäkseni, kuinka korkealle olin kiivennyt. Kun katsoin, näin koko kuun silmieni alla, pilviä muistuttavien sinisten savumäärien alla. Mikään vuori maapallolla ei voinut olla näin korkea! Olin tyytyväinen ponnistelujeni tehokkuuteen, mutta muistin myös, että huipulle oli vielä paljon matkaa.
5 Olin lyyhistynyt reunuslaudalle yrittäessäni levätä, kun kuulin kyyneleitä. Käänsin pääni ja näin paksupartaisen vanhan miehen, joka oli läpimärkä omista kuumista kyynelistään. Hänen ruumiinsa oli niin kuiva, että se näytti luurangolta. Se sanoi minulle: "Olen Lucifer, apatian prinssi. Selaphiel, nautinnon arkkienkeli, on vastakohtani. Ne, jotka antautuvat henkiseen masennukseen, jotka jäävät passiivisiksi, joilla ei ole enää elämän makua ja jotka eivät tiedä omasta tyydytyksestään, liittyvät kadotettujeni riveihin, jotka eivät onnistu pääsemään aurinkoon."
6 Näin hänen takanaan luolan. Se kutsui minua menemään sinne sanomatta sanaakaan. Pitkä kivetty käytävä kulki kohti metalliovea, jonka keskellä oli outo pystysuora suonitus. Etsin kahvaa, mutta en löytänyt sellaista. Pitkän ponnistelun jälkeen lyyhistyin uupuneena sen kylkeä vasten. Sitten kuulin pienen kellon kaltaisen äänen, ja ovi avautui, jakautui kahtia, ja oven molemmat puoliskot liukuivat sivuille. Yllätyksekseni katsoin sisään ja näin siellä loistavan peilin, joka heijasti kuin mikä tahansa muukin kuvani.
7 Astuin pieneen tilaan, jossa peili oli. Silloin kuulin äänen sanovan minulle rauhallisin ja rauhoittavin äänenpainoin: "Oletko menossa ylös?" Järkytyin, vaikenin niin oudosta kysymyksestä ja näin hymyilevän henkilön odottamassa vastausta. Olimme yhdessä pienessä osassa, jossa olisi voinut seistä korkeintaan puoli tusinaa ihmistä. Se oli melko hyvin valaistu, vaikka valkoinen valo, joka laskeutui katosta, tuntui minusta hieman himmeältä. Koska se oli ainoa asia, jonka keksin sanoa, vastasin "Kyllä". Sitten henkilö asetti sormensa neliölle, johon oli kirjoitettu sanat "Viimeinen vaihe". Ovi sulkeutui jälleen, sen kaksi puoliskoa yhdistyivät jälleen, ja tunsin liikettä ikään kuin ylöspäin.
Sypous
|
_________________
|
|
| Revenir en haut de page |
|
|
Kalixtus
Cardinal
Inscrit le: 24 Fév 2013
Messages: 12878
Localisation: Roma, Palazzo Doria-Pamphilj
|
| Posté le: Sam Juin 10, 2023 1:51 am Sujet du message: |
|
|
| Citation: |
Pimennyksen kirja
Kappale 6 - « Aurinko »
1 Kun pieni huone, jossa olin tämän oudon tuntemattoman henkilön kanssa, nousi, minulla oli epämiellyttävä tunne, kuin olisin yhtäkkiä ollut raskaampi kuin olin ollut aikaisemmin. Mutta kun se loppui, tunsin yhden äärimmäisen kevyen hetken. Minusta ei kuitenkaan ollut tullut sen enempää isompi kuin pienempikään tämän lyhyen ajanjakson aikana. Ovi avautui jälleen kahdeksi puolikkaaksi, kuten olin nähnyt aiemmin. Tuntematon kääntyi jälleen minua kohti ja sanoi: "Olet saapunut." Se antoi minulle hymyn, joka oli täynnä ystävällisyyttä ja pehmeyttä. Tämä palautti minuun hieman henkeä, ja uskalsin vihdoin kysyä häneltä: "Mutta kuka sinä olet?"
2 Se vastasi minulle: "Minä olen rajanjuoksija, ainoa enkeli, joka on jäänyt ikuisiksi ajoiksi erilleen paratiisista. Minun tehtäväni on saattaa tähän asti niitä, jotka eivät ole vielä tehneet valintaansa." "Minkä valinnan? " kysyin hämmentyneenä. Mutta vastaamatta se hymyili ja liikutti kättään huoneen ulkopuolelle, selvästi pyytäen minua etenemään. Ymmärtäen, ettei hänestä voisi saada mitään lisätietoa, päätin edetä. Kun olin lähtenyt, ovi sulkeutui jälleen takanani, sen kaksi osaa kohtasivat, ja kuulin huoneen hiljenevän jälleen.
3 Odotin löytäväni idyllisen maiseman, mutta sen sijaan näin edelleen tämän vihamielisen sinisen kiven, joka muodosti helvetillisen huipun. Se oli leikattu eräänlaiseksi terassiksi. Mietin, miten voisin poistua siitä, mitä pidin silloin surkeana ansana. Olin todellakin saavuttanut huipun, eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia olla putoamatta, jos yrittäisin laskeutua alas. En tiennyt, miten avata outo ovi. Niinpä istuin itkien alas ja kysyin itseltäni, mihin hirvittävään syntiin olin syyllistynyt, jotta minua rangaistaisiin näin.
4 Muutamaa hetkeä myöhemmin kuulin siipien hakkaamista. Nostin silmäni ja näin upean näytelmän: seitsemän enkeliä saapui siniselle terassille. Tunnistin arkkienkeli Mikaelin, oikeuden suojeluspyhimyksen, joka oli pukeutunut täyteen haarniskaan ja piti kädessään loistavaa miekkaa ja suurta kilpeä, jossa oli mitä ihmeellisimpiä koristeita. Teologiset tietoni olivat kuitenkin rajalliset, ja kysyin häpeissäni, kuka tarkalleen ottaen oli ilmestynyt eteeni. Odotin kuulevani moitteita, mutta näin ei käynyt. Kaikki katsoivat minua katseella, joka oli täynnä pehmeyttä ja rakkautta.
5 Yksi heistä eteni ja sanoi minulle: "Minä olen Yrjö, ystävyyden arkkienkeli. Ja tässä ovat Gabriel, maltillisuuden arkkienkeli, Mikael, oikeudenmukaisuuden arkkienkeli, Uriel, anteliaisuuden arkkienkeli, Galadrielle, säilyttämisen arkkienkeli, Selaphiel, nautinnon arkkienkeli, ja Raphaella, vakaumuksen arkkienkeli. Me seitsemän olemme Profeetan, Aristoteleen, ja Messiaan, Kristuksen, käskystä saaneet tehtäväksi ohjata ihmisiä hyveen tielle, joka kuljettaa heitä kohti Jumalaa ja Hänen paratiisiaan."
6 Minulla oli vastapäätä seitsemän olentoa, historian tärkeimpiä ihmisiksi syntyneitä olentoja, lukuun ottamatta Aristoteleeta ja Christosta. Tällaisen etuoikeuden edessä en voinut kuin kumartua heidän jalkojensa juureen, kasvot maata vasten. Mutta Yrjö sanoi minulle: "Älä kumarra meidän edessämme: me olemme viime kädessä vain ihmisiä. Vain Jumala ansaitsee tuon kunnioituksen. Olemme hänen nöyriä palvelijoitaan, jotka ovat tärkeitä vain hänen jumalallisen tahtonsa toteuttamisessa. Tule kuitenkin mukaamme, sillä hetki, jolloin sinun on tehtävä valinta, lähestyy nopeasti. Me olemme täällä johdattamassa teitä auringon luo."
Sypous
|
_________________
|
|
| Revenir en haut de page |
|
|
Kalixtus
Cardinal
Inscrit le: 24 Fév 2013
Messages: 12878
Localisation: Roma, Palazzo Doria-Pamphilj
|
| Posté le: Sam Juin 10, 2023 1:52 am Sujet du message: |
|
|
| Citation: |
Pimennyksen kirja
Kappale 7 - « Paratiisi »
1 Seitsemän arkkienkeliä seisoi minua vastakkain. He kohottivat suuren hymynsä, joka oli täynnä ystävällisyyttä ja jota korostivat heidän katseensa, joka oli niin täynnä hellyyttä. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun olin jättänyt koirani yksin pellolle, rentouduin ja annoin itseni ottaa osaa heidän säteilemäänsä tyyneyteen. He auttoivat minut seisomaan, ja Mikael, jykevin, nosti minut selkäänsä. Punastuin ajatuksesta ratsastaa arkkienkelillä kuin hevosella. Mutta he kaikki nauroivat nähdessään hämmennykseni kasvoillani. Tämä nauru ei ollut pilkkaa, vaan täynnä ystävyyttä.
2 Sitten seitsemän suurta paria loistavia siipiä levisi. Ne lähestyivät reunaa ja antoivat pudota siitä. Ulvoin kauhusta, mutta huutoni tukahdutettiin, kun arkkienkelit oikaisivat lentonsa ja suuntasivat kohti aurinkoa. Näin allani koko kuun, ja lupasin itselleni, jos minulle annettaisiin tilaisuus, elää aina hyveessä Aristoteleen ja Kristuksen käskyjen mukaisesti, jotta en koskaan palaisi tällaiseen kurjaan paikkaan. Galadrielle myönsi minulle toisen hymyn ja sanoi minulle: "Se on hyvä. Olet tehnyt järkevän päätöksen. Tehkööt muut elävät saman."
3 Ihmettelin, miten hän oli kyennyt niin hyvin tuntemaan ajatusteni pohjan. Mutta mieleni ilahtui nopeasti, pikemminkin kiinnostuneena siitä näytelmästä, joka minulle tarjottiin. Olimme juuri lähteneet kuusta ja lensimme avaruudessa, joka erottaa sen auringosta. Tähdet tarjoutuivat katseelleni kuin taikasilmälasit. Saatoin jopa erottaa monia muita tähtiä, joiden olemassaolosta en ollut tiennyt, koska niitä ei voinut nähdä maailmasta käsin. Tämä valtava aurinko, jota en ollut koskaan nähnyt niin lähellä, vei koko näköni. Tunsin itseni kärpäseksi lehmään verrattuna: pieneksi.
4 Lähestyimme jumalallista tähteä niin lähelle, että useiden kilometrien pituiset liekit kulkivat aivan lähellämme. Mietin, eikö minulla olisi seitsemän arkkienkelin kanssa aivan tuhoisa loppu. Mikael, jonka päällä aina istuin, sanoi kuitenkin minulle: "Älä pelkää sitä, mitä näet täällä." Silloin näin liekit, jotka peittivät auringon osan, antaen tilaa loistavalle näytelmälle. Tämän ulomman liekkikerroksen alla oli se, josta olin aikonut puhua jo hennommasta lapsuudestani lähtien tietämättä koskaan, mistä se koostui: Paratiisi!
5 Laskeuduimme maagiseen paikkaan. Kaikki kylpi pehmeässä valossa. Minne ikinä katsoinkaan, en löytänyt pienintäkään pimeyttä. Niin kauas kuin silmä saattoi nähdä, ei ollut mitään asuntoa eikä pienintäkään rakennelmaa. Nälkäiset poimivat hedelmäpuita. Ne, jotka arvostivat rentoutumista, levittäytyivät ruohikkoon. Lapset leikkivät viattomasti, nauroivat ja juoksentelivat korkeissa ruohoissa. Seitsemän arkkienkeliä kertoi minulle, että heidän oli määrä jättää minut tänne, koska heidän tehtävänsä oli päättynyt. Kiitin heitä suuresti ja hyvästelin heidät.
6 Päätin kävellä ympäriinsä ja katsella tätä lumottua paikkaa. Kaikki tapaamani ihmiset toivottivat minut tervetulleeksi ja hymyilivät minulle. Vastasin heidän hymyynsä ja kiitin heitä. Kaikki huokuivat onnea, ystävällisyyttä ja iloa. Kun lähestyin pientä suihkulähdettä, jonka vesi näytti niin kirkkaalta, etten voinut olla virkistäytymättä siinä, huomasin kaksi miestä syvällä keskustelussa. He huomasivat minut myös ja viittasivat minua lähestymään. Silloin tajusin, että minua vastapäätä eivät olleet kukaan muu kuin Aristoteles ja Kristus. He ottivat minut vastaan erittäin ystävällisesti. He kysyivät minulta, pidinkö paikasta ja olinko ollut onnellisella matkalla. Olin niin liikuttunut, etten voinut edes vastata. Änkytin joitakin epämääräisiä sanoja, kun yritin vielä ymmärtää, kuka edessäni oli. Tässä vaiheessa kuulin äänen.
|
_________________
|
|
| Revenir en haut de page |
|
|
Kalixtus
Cardinal
Inscrit le: 24 Fév 2013
Messages: 12878
Localisation: Roma, Palazzo Doria-Pamphilj
|
| Posté le: Sam Juin 10, 2023 1:53 am Sujet du message: |
|
|
| Citation: |
Pimennyksen kirja
Kappale 8 - « Ylösnousemus »
1. Tämä ääni, jonka kuulin ollessani Aristoteleen ja Kristoksen seurassa, oli rauhallinen ja läpitunkeva. He selittivät minulle, että se oli itse Jumala, joka aikoi esittää minulle välttämättömän kysymyksen. Lopulta ymmärsin, että tämä oli se hetki. Jumalallinen ääni sanoi minulle: "Sinä, ihminen, jolla on heidän joukossaan nimi Sypous, sinä tulit luokseni ja löysit kaiken sen, mitä ihminen voi tietää kuolemansa jälkeen. Kävit jokaisessa seitsemässä helvetissä, jossa tapasit jokaisen ruhtinasdemonin. Kaikki tämä esiteltiin sinulle tahtoni mukaisesti. Mitä sinä säilytit matkastasi?"
2 Minä vastasin: "Ymmärsin Helvetin suunnan. Kun ihminen elää hyveessä ja on näin mukautunut jumalalliseen sanaanne, jonka profeetta Aristoteles ja Messias Kristus välittivät, Te annatte hänelle oikeuden päästä tähän paikkaan, Paratiisiinne, Aurinkoon. Jos hän harhautuu hyveestä, kieltäytyy kuuntelemasta jumalallista sanaanne ja antautuu maanpäällisille nautinnoille, itsekkyydelle, kiusauksille, väärille jumalille, ääretön viisautesi saa sinut lähettämään hänet helvettiin, Kuuhun, rangaistavaksi siellä koko ikuisuudeksi. Sinä rakastat meitä, mutta meidän on myös tarpeen rakastaa Sinua."
3 Jumala sanoi minulle: "Nyt tulee sinun aika tehdä valintasi. Voit päättää hyväksyä kuoleman. Tällöin minä tuomitsen elämäsi, ne hetket, jolloin tiesit työskennellä hyveen hyväksi, ja ne hetket, jolloin sinut harhautettiin siitä. Jos sitten tuomitsen, että olet sen ansainnut, liityt valittujen joukkoon ilon ja onnen ikuisuuteen. Mutta jos tuomitsen pikemminkin, että elämäsi ei ollut hyveellistä, saat kokea ikuisen piinan helvetissä. Tai jos katsot, että aikasi ei ole vielä tullut täyteen, että elämäsi ei vielä osoita luotettavuutta Minun edessäni, voit päättää palata elämään."
4 En voinut vastata. Olinko ansainnut päästä Paratiisiin vai päätyisinkö helvettiin? Sitten kuulin ääniä. Ne olivat ystävieni ääniä, jotka rukoilivat sydämeni turvallisuuden puolesta. Vaikka he olivat maan päällä, kuulin heidät selvästi. Se sai minut kuumaksi, kun näin, että he olivat niin huolissaan siitä, mitä minulle tapahtuisi. Minun oli näytettävä heille, etteivät heidän rukouksensa olleet hyödyttömiä. Päätin hyväksyä ylösnousemuksen, jotta voisin elää hyveessä ja ansaita paratiisin. Olin sen heille velkaa, ainakin yhtä paljon kuin olin sen velkaa itselleni.
5 Jumala sanoi minulle silloin: "Koska päätin muuttaa ihmisten hengen ikuiseksi sieluksi, niin että heidän kuollessaan jokainen heistä tuomitaan sen tien perusteella, joka johti sinut luokseni heidän lopussaan, esitän jokaiselle heistä saman kysymyksen. Joillakin on samaa varovaisuutta, jota sinä olet osoittanut, toiset pääsevät Paratiisiin ja toiset yliarvioivat elämänsä laadun ja heidät lähetetään helvettiin."
6. "Ne, jotka valitsivat sinun laillasi ylösnousemuksen, eivät säilytä taivaallisen kiertomatkansa jälkiä muistissaan. Niinpä heidän käytöksensä muuttuu vain, jos opetus on kaiverrettu heidän sydämensä pohjalle. Jotta kaikki kuitenkin tietäisivät, mikä kauhea kohtalo heitä odottaa, jos he harhautuvat rakkaudestani, jätän teille nämä muistot. Näin voitte todistaa matkastanne, ja todistuksenne säilyy vuosisadasta toiseen. Nyt kun tiedät tämän tehtävän, jonka olen sinulle uskonut, palaa takaisin elämääsi, kunnes palaat tänne tekemään valintasi uudelleen."
7 Silloin näkökenttäni sekoittui. Ehdin juuri ja juuri nähdä Aristoteleen ja Kristoksen vielä kerran ennen kuin menetin tajuntani. Kun heräsin, olin sängyssäni, kädet ristissä edessäni. Ympärilläni oli sytytettyjä kynttilöitä, ja ystäväni olivat syventyneet vakavaan rukoukseen. He selittivät minulle kyynelehtien, mutta selvästi helpottuneina, että olin kuollut yhdeksän päivää aiemmin. Nousin ylös, menin ikkunan luo ja näin, että aurinko levitti jälleen sydämellistä valoaan maailmaan. Kerroin ystävilleni uskomattomasta kiertomatkastani ja päätin kirjoittaa paperille kaiken sen, mitä minulle oli näytetty kuolemani aikana.
|
_________________
|
|
| Revenir en haut de page |
|
|
|
|
Vous ne pouvez pas poster de nouveaux sujets dans ce forum
Vous ne pouvez pas répondre aux sujets dans ce forum
Vous ne pouvez pas éditer vos messages dans ce forum
Vous ne pouvez pas supprimer vos messages dans ce forum
Vous ne pouvez pas voter dans les sondages de ce forum
|
|
FAQ
Rechercher
Liste des Membres
Groupes d'utilisateurs
S'enregistrer
Profil
Se connecter pour vérifier ses messages privés
Connexion
